KORPIKAUNOTTARET KARHUNPOLULLA

Karhunpolku on 133 km pitkä vaelluspolku, joten Korpikaunottaret vaeltaa sen pikkuhiljaa osissa. Nyt oli vuorossa Suuri-Piiloselta Änäkäiselle. Syksyinen kaunis sää siivitti meidät mukavasti matkaan. Viime kerrasta opimme, että rinkkaa/reppua ei kannata liian täyteen pakata, muuten saattaa taival tuntua raskaalta. Polku oli hyvässä kunnossa ja kulki harjujen päällä ja sieltä oli kyllä huikea katsella Pohjois-Karjalan komeita maisemia. Vesistö oli aika usein myös reitin vierellä. Puolukoita oli metsä pullollaan, tuohikontti olisi pitänyt olla selässä tyhjänä ja täyttää se kypsillä puolukoilla. Matka taittui yllättävän mukavasti. Ensimmäiselle laavulle päästyä Raisa rikitti hyvät nuotiotulet ja lupaamani ryynärit oli hakusessa, tyhjensin koko repun pöydälle vaan ryynäreitä ei missään. Onneksi Raisa oli ottanut myös omat makkarat. Lupauksista huolimatta ryynäreitä ei löytynyt. Onneksi sinappi oli sentään mukana. Kahvi maistui ja Raisa paisteli meille mainiot nuotiomakkarat. Matka jatkui ja hyvin jaksettiin kivuta mäet ylös. Tuulalla oli edellisen puolukkareissun jäljiltä polvet vähän jumissa joten alamäet oli vähän hankalia. Vauhti ei ollut hurja vaan ihan rauhassa mentiin ja maisemia ihailtiin. Vanha aihkipuu oli komea ja myrsky oli kaatanut poluillekkin esteitä. Vanha aihkipuu ei vähästä säikähdä tuimiakaan myrskytuulia. Retroparin Matti oli meitä sitten polulla vastassa ja porukalla ihmeteltiin sitä puolukanpaljoutta mikä jää metsiin. Mukava syyspäivä ja matkaan meni polulla taukoineeen noin 5 tuntia ja hyvissä ajoin ehdittiin kotiin.

Nostimme maljan tämän upean puuvanhuksen kunniaksi.

Tämä oli komea vanha aihkipuu ja jonkun pikkueläimen kotikin oli siihen syntynyt, Kovaa oli sydänpuu kilpikaarnan alla. 

Luonnon omaa taidetta, ei tarvitse callunakauppaan lähteä kun näitä katselee.

Melkoisia aukkoja oli myös polkumme varrella. Toivotaan että uutta puuta syntyy tällekkin aukolle. Aihkipuuna emme ehdi niitä ihailla. 

Nämä ryynärit oli ihan kiltisti kotona jääkaapissa.