KESÄN KUKAT KUKKII VIELÄ

Pakkaskauden alettua kesäkukkien pelastusta

Parvekkeella kukkineet vähäiset kukkaseni antavat nyt väriä keittiön pöydällä.  Pelargoniaa olen yrittänyt monena talvena viedä kevääseen saakka. Kunnon kellarin puuttuessa niiden vieminen on haasteellista. Pienet Hertta tytön antamat orvokit ovat niin viehättäviä, että niitä en raaskinut vielä pois heittää. Kaktus on sellainen kukka josta toivon iloa talven saapuessa. Pikkuruusu on vaikea, mutta joskus olen onnistunut viemään sen talven yli kevääseen. Antakoon nyt väriä tähän pimenevään syksyyn niin kauan kuin jaksavat kukkia. Siitä sitten  viileään lepäämään ja koitan kevään saapuessa saada ne virkoamaan. 

Koska meillä on nämä neljä vuodenaikaa, niin kaikki vuodenajat vaikuttaa meihin kaikkiin jotenkin.  Syksyn hämärässä ollaan hissukseen ja talvella odotellaan lumen ja valon tuloa ja sitten kevään koittaessa virkistytään. Kesällä pitkinä valoisina päivinä ja iltoina puuhaillaan kaikkea mukavaa  ja unetkin jäävät vähemmälle. Sitä se on elämän kiertokulku meillä täällä pohjolassa. 

Uutta tulevaa polkuilukautta odotellen.








Kommentit